Ranska on sodassa, totesi presidentti François Hollande Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Iskujen johdosta Ranskan hallitus vetosi EU:n perussopimuksen määräykseen avun antamisesta hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle maalle.
Ranska pyysi EU-jäsenmaiden apua tavalla, joka jättää EU:n toimielimet täysin toiminnan ulkopuolelle.
Toisin sanoen Ranska pyysi apua EU:n perussopimuksen artiklan 42 ja kohdan 7 mukaisesti. Kyseinen avunantovelvoite ei anna EU:n toimielimille oikeutta johtaa tai olla osallisena jäsenmaiden tarjoamassa avussa. Unionia ei mainita sanallakaan. Apu on valtioiden välistä, ei ylikansallista.
Artikla ilmaisee selvästi, että jäsenmaiden velvollisuus avunantoon ei vaikuta jäsenmaiden puolustuspolitiikan erityisluonteeseen tai liittolaisuuksiin.
Ranska ei siis vedonnut Lissabonin sopimuksen toiseen turvallisuusinnovaatioon, yhteisvastuulausekkeeseen. Jäsenmaa voi vedota siihen joutuessaan terrori-iskun kohteeksi.
Nyt yhteisvastuulauseketta ei sovelleta. Lauseke antaisi Ranskan näkökulmasta liikaa toimivaltaa EU:lle. Unioni on yhteisvastuulausekkeen alaisessa menettelyssä pääasiallinen toimija. Avunantoa ja jäsenmaiden antamia sotilaallisia voimavaroja johdettaisiin EU:n kautta.
Ranskan turvatakuupyyntö on historiallinen, mutta sen vaikutukset eurooppalaiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan jäänevät vähäisiksi. Presidentti Hollande sai Yhdysvaltojen ja EU-maiden tuen taistelussa terrorismia vastaan, mutta johtovastuu Isisin vastaisessa koalitiossa on siirtynyt Ranskalle. Maata kohdannut tragedia pakottaa sen omaksumaan suurvallalle ominaisia toimenpiteitä.
Avunantovelvoitteen kautta Ranska saa nopeasti apua muilta ilman NATO:n tai EU:n väliintuloa.
Kansallinen puolustus ja kansallinen turvallisuus ovat edelleen asioita, joiden tärkeimmät langat on hyvä pitää omissa käsissä. Ranskan reaktio traagisiin iskuihin tukee tätä ajatusta.