Pääministeri Juha Sipilä kertoi Ylen Ykkösaamussa, että hän antaa Kempeleen kotinsa pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden käyttöön. Pääministeri näyttää hienoa esimerkkiä auttamalla konkreettisesti hädässä olevia.
Satojatuhansia pakolaisia on saapunut Eurooppaan vuoden aikana. Suurin osa tulijoista pakenee kotimaidensa sotaa ja vainoa. Joudumme pohtimaan pidemmän ajan ratkaisuja pakolaiskriisiin samalla, kun meidän on vastattava akuuttiin inhimilliseen hätään.
EU:n instituutiot ja jäsenmaat ovat keskinäisten näkemyserojen seurauksena hoitaneet pakolaisvirtaa ja sen lieveilmiöitä riittämättömästi. Eurooppa on tyytynyt reagoimaan kulloinkin saapuvaan pakolaisaaltoon. Todellista aloitteellisuutta rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseksi ei ole. Aivan kuin aina uudelleen lyövää aaltoa ei osattaisi odottaa.
EU-maiden päämiesten poliittinen haluttomuus johtaa epätoivoiset ihmiset sivukujille, joissa salakuljettajat tekevät bisnestä ihmishengillä. Eurooppa hoitaa kriisiä puolivaloilla, vailla johdonmukaisuutta tai riittävää ennakointia.
Tärkein lyhyen aikavälin tavoite on estää pakolaisten kuolemia Välimerellä. Tämä voidaan saavuttaa sallimalla turvapaikan hakeminen myös EU:n maaperän ulkopuolella. Kun ihmisten ei tarvitse tehdä matkaa Eurooppaan asti, riskiä Välimeren ylittämisestä ei tarvitse ottaa.
Monelta suunnalta on ehdotettu turvapaikkahakemuksia käsittelevien keskusten ja tilapäisten tai pidempiaikaisten hätämajoitusten perustamista lähemmäksi konfliktialueita. Rikollisten tulonlähde tyrehtyisi. Laajamittaiselta ihmishenkien menetykseltä vältyttäisiin.
Pitkällä aikavälillä meidän pitää varautua siihen, että ihmisten tulo Eurooppaan jatkuu ennalta määräämättömän ajan. Konfliktien päättymisestä ei ole merkkejä, päinvastoin. Pitkäaikaisempi muuttoliike vaikuttaa luonnollisesti myös eurooppalaisten yhteiskuntien väestörakenteisiin.
Syrjäytymistä on vältettävä kaikin keinoin. Talkoohenki ja ruohonjuuritason panos ovat ensiarvoisen tärkeitä.
On ollut ilo huomata, kuinka monissa kunnissa on nopeasti keksitty ratkaisuja pakolaisten majoittamiseen. Vähällä käytöllä olevia kiinteistöjä on otettu uudelleen käyttöön.
Jokainen tulija on eri-ikäinen yksilö, omine tietoineen, taitoineen ja elämäntarinoineen. On kaikkien osapuolten etu, että mahdollisimman moni tulija saadaan nopeasti kiinni suomalaiseen koulutusjärjestelmään ja työelämään. Kriisi ei lopu sormia napsauttamalla.
Mahdollisia ongelmia ei kannata kiistää, vaan pyrkiä ratkomaan ne heti. Inhimillisyyttämme ja alttiutta auttaa mitataan nyt toden teolla. Arvomaailmamme näkyy teoissamme, ei korulauseissa.